Jarkko Tervonen

Canyon Yellowstonet

Kotimaiset pyöräilyaiheiset kappaleet

Aiheet: Pyöräily

Jokin aika sitten tulleessa Filllarimania-ohjelmassa tarinoinnin lomassa soitettiin pyöräilyaiheisia kappaleita. Ohjelmassa suurin osa kappaleista oli ulkomaalaisia. Tämän innoittamana päätin etsimään muutaman kotimaisen pyöräilyaiheisen kappaleen.

1. Freeman – Ajetaan tandemilla

Freemanin Ajetaan tandemilla lienee yksi legendaarisimmista pyöräilybiiseistä. Tämä tulee ainakin minulle ensimmäisenä mieleen. Tuskin Ajetaan tandemilla biisi on jäänyt keltään 70- tai 80-luvun tuotokselta kuuntelematta.

2. Alimo & Control – Fillari

Alimon ja Controlin Fillari-kappaleen tahdissa on tullut fillaroitua useampikin kilometriä. Assosioin tämän kappaleen vahvasti Tyrnävän peltojen keskellä ajamiseen.

3. Juhani – Poljen mun pyörän

Ensimmäisenä tulee mieleen Juhanin kesäinen polkupyöräilybiisi, jota kuuntelemalla ei lähemmäksi kesäisiä polkupyöräretkiä pääse musiikkia kuuntelemalla. Olen kuullut huhua, että Juhanilla olisi polkupyöräliike jossain päin Helsingin kantakaupunkia.

4. JVG – Konkeli

Huolettomasta pyöräilystä lauleskelee JVG Konkeli-kappaleessaan ja sitähän se on varsinkin helteisinä kesäpäivinä, jotka saattavat jatkua seuraavaan aamuun asti.

5. Lossi T & Juoksut – Pyörävaras

Lossi T & Juoksut on harmissaan pyörävarkaista niin kuin kaikki polkupyöräilijät. Ihanan leppoisaa uhoamista pyörävarkaille.

6. Ne luumäet – Multa pöllittiin fillari

Ne luumäet on luultavasti myös joutunut pyörävarkauden uhriksi. Tässä kappaleessa bändi ihmettelee sitä, että kuinka huono täytyy fillarin olla, ettei sitä pöllitä. Minullakaan ei vielä tähän ole vastausta.

7. Klamydia – Ookko tehny lenkkiä? (Pyörällä ilman penkkiä)

Jatketaan punk-biiseillä. Klamydia kyselee pikkutuhmassa kappaleessaan, että ookko teheny lenkkiä pyörällä ilman penkkiä?

8. Egotrippi – Polkupyörälaulu

Egotripin polkupyörälaulussa yhdistyy kaksi lempiharrastustani eli polkupyöräily ja levykaupoissa kiertäminen. Kumpiinkin on mahdollista tuhlata kaikki rahansa ettei edes omatunto kolkuta.

9. UG/OD – TBA

Huge L on ainakin tämän kappaleen musiikkivideon perusteella kiven kova pyöräharrastaja ja konkeli rullaa alla kelillä kuin kelillä.

10. Solonen & Kosola – Spessujopo

Jopoista on tehty varmasti useampikin kappale. Solonen ja Kosola räppäilevät Spessujoposta HKI Cratesin tuottajalevyllä.

Tässä vielä kappaleet Spotifyn soittolistamuodossa.

Siinäpä muutama kotimainen pyöräilyaiheinen kappale. Ehkä seuraavan listan teen hyvistä kotimaisista pyöräilykappaleista.

Tunnisteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.