Karttaselain tuo kaikki Suomen kartat taskuun

Kirjoitettu: 26.09.2012 09:00
Tagit:
karttaselain,
peruskartta,
kartta,

Viikonloppuna kuulin sovelluksesta, mistä olen vain haaveillut. Olen halunut Retkikartta.fi-palvelusta puhelimeen helppokäyttöisenä sovelluksena. Retkikartasta löytyy maastokartat sekä erilaisia kohteita ja retkeilyreittejä. Retkikartta.fi-palvelu päivittyi syyskuun alussa, mutta edelleenkään sen käyttäminen kännykällä tai tableteilla ei ole mielekästä.

Viikonloppuna kuulin oululaisen AccelBit Oy:n Karttaselain nimisestä sovelluksesta, joka on saatavilla lähes jokaiselle Suomessa käytössä olevalle (äly)puhelinmallille sekä Android- ja iPad-tableteille. Karttaselaimessa on Suomen maastokartat mittakaavassa 1:2000 - 1:800000 sekä Norjan maastokartta.

Lisäksi Karttaselaimesta löytyy Suomen ilmakuvat ja lukuisa määrä erilaisia kohteita kuten Metsähallituksen laavut, autiotuvat ja vaellusreitit. Koko lysti on ilmaista ensimmäisen kuukauden ajan, mutta jatkossa uusien karttalehtien tilaamisesta joutuu maksamaan 9,99 euroa per 2kk tai 39,99 euroa vuodessa. Ladatut kartat jäävät käyttöön sopimusajan jälkeen.

Yllämainittujen ominaisuuksien lisäksi Karttaselain sisältää paljon muitakin ominaisuuksia käyttöjärjestelmästä riippuen, mutta en niitä luultavasti omassa käytössä tarvitse. Jälkien tallentamista luultavasti tulee käytettyä, koska oma GPS-palikka unohtuu monesti ottaa mukaan.

Karttaselain on kohtalaisen kevyt ja pyörii siedettävästi jopa hitaassa Samsung Galaxy Tab 8.9:ssä. iPhonella softa pyöri todella jouhevasti. Ainoa puute iPhone-versiossa oli se, ettei softaa voinut käyttää vaakasuunnassa eikä kohdetyypeistä voi valita kuin yhden kerrallaan näytettäväksi esim. vaellusreitit tai autiotuvat.

Valitettavasti kännyköissä ja tableteissa pyörivät karttaohjelmat eivät vielä käytettävyydeltään korvaa paperikarttoja. Virrankulutus on sitä luokkaa, ettei karttaa useamman päivän reissulla kannata kovin montaa kertaa puhelimella käyttää eikä kännykkäverkkojen kattavuus ole sitä luokkaa, että missä vain voisi kartat ladata. Mutta hätätapauksiin ja pienemmille retkille karttasovellukset ajavat asiansa. Pari kertaa tälläinen maastokarttasovellus olisi taannut sen, että olisin päässyt kuivin jaloin perille.

Lue lisää...