Syöte MTB 2023 ajettu
Aiheet: Harrastukset, Pyöräily
Edellisen kerran Syötteellä olin ajamassa 60 kilometriä, jolloin se taittui aikaan 5 tuntia 32 minuuttia. Ajattelin, että tänä vuonna 65 kilometrin kisassa aika voisi olla alle viisi tuntia ja sitä puoli tosissaan lähdin tavoittelemaan.
Tähän väliin asioita, mitä ei kannata tehdä toisin kuin yleensä, jos haluat parantaa aikaasi:
- Asia 1: Älä kokeile, että pärjäisinkö järjestäjien huoltopisteiden herkuilla. Olihan minulla yksi Snickers-patukka mukana, mutta olisi sitä vauhtia saanut geeleistä kivasti matkalle.
- Asia 2: Vaikka et koskaan aiemmin ole tarvinnut työkaluja pyöräilytapahtumissa niin niitä ei kannata jättää ottamatta mukaan.
Energiat kyllä riittivät kohtalaisesti. Yksi nuupahtaminen tuli kolmen kymmenen kilometrin kohdalla ja silloin söin mukana olleen patukan. Ongelmia tuli pyörän kanssa. Pari kertaa aiemmin kammet ovat löystyneet vähän ja olen niitä kotona kiristänyt. Ehkä nuo kymmenen vuotta vanhat Shimanon XT -kammet olisi ollut jo ennen tätä päivää vaihtokunnossa mutta nyt ne ainakin ovat.
Kammet alkoivat löystyä vähän ennen 40km huoltoa. Huollossa sain avaimet ja kiristin kampia niin kireälle kuin kehtasin (huollon multi-tool meinasi hajota). Matkan seuraavalle huollolle potkin kampia kiinni vähän väliä ja seuraavassa huollossa väänsin ruuveja vielä kireämmälle. Alkuun kammet pysyi paikallaan, mutta ennen loppunousua ne putosivat ensimmäisen kerran paikaltaan. Tässä vaiheessa pysähdyin ja nautin munkkikolat rauhassa.
Loppunousussa ensiksi katkesi tai ainakin jumiutui vaihdevaijeri. Onneksi ketju jäi kohtalaisen kevyelle limpulle. Pian kuitenkin polkasin kammen spoorit lopullisesti sileäksi. Loppumatka meni käytännössä talutteluksi.
Kivaahan se oli vaikka piti tehdä töitä ajatusten kanssa, että sai fiiliksen pysymään positiivisena 🙂 Aikaa kului 6 tuntia 50 minuuttia. Jos jotain positiivista, niin pystyin ajamaan ongelmista huolimatta ensimmäiset 60 kilometriä samaan aikaan kuin vuonna 2018. Toisaalta tästä matkasta puuttuu raskain osuus eli tuo loppunousu.
No mutta se oli sellainen reissu. Nyt vain saunaa ja ruokaa naamaan, jotta saa energiatasapainot kohdilleen.
Vastaa