Jarkko Tervonen

Vuoden alun tunnelmat

Aiheet: Hiihto

Vuosi lähti innolla käyntiin ja hyvinhän se menikin ensimmäiset päivät. Loppiaisena tuli käytyä kävelemässä rapsakassa 31 asteen pakkasessa ja ehkä sen vuoksi iski kevyt flunssa. Vuoden päätavoitehan oli pysyä terveenä. No onneksi vuotta on vielä jäljellä.

Tuntui, että joulukuun alun sairasteluista olisi päästy jo ohi ja hiihtokin alkoi kulkemaan. Latuja on hinkattu 75 kilometrin verran. Nyt pakkanen on väistynyt ja vettä on satanut pari päivää. Juokseminen tuntui taas raskaalta ja taitaa olla, että kuntoa pitää alkaa keräämään ”nollista”.

Kävin tänään hierotuttamassa käsiä ja olkapäitä auki. Pistettiinpä parit neulatkin yläkroppaan. Eiköhän tästä entiseen kuntoon toivuta.

Tunnisteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.