Jarkko Tervonen

Katkennut takakiekon pinna

Remppaviikonloppu luvassa

Aiheet: Pyöräily

Viimeisen viikon aikana onkin hajonnut jokaisesta pyörästä jotain. Viime viikonloppuna päätin tehdä neitsytmatkan kunnostamallani DBS Golden Flashillä paikalliseen kuppilaan. Ensimmäinen kilometri menikin mallikkaasti kruisaillessa, kunnes vapaaratas alkoi lyömään tyhjää. No eipä tuokaan takavanne täyskuntoisena ollut romulavalle joutunut.

Shimano Deore XT -takavaihtajan vauriot

Alkuviikolla kurvailin Köykkyriin Canyonilla. Tunnin verran rymisteltiin metsässä, kunnes huomasin, että satulatolppa on vääntynyt. Luultavasti tämä tapahtui jo edellisellä viikolla Iinatissa, kun tein alastulon jalat poissa polkimilta. Ihme ettei käynyt pahemmin. Myös takavaihtaja on ottanut osumaa eikä vaihtaja osu enää aivan jokaiselle kiekolle.

Tänään töistä tullessa oli Cuben vuoro levitä alle. Ilmeisesti ketjujen pesunyhteydessä laittamani halpisketjulukko / liitin ei ole noihin ketjuihin sopiva ja takapakan keskimmäiset rattaat ei tahdo pysyä päällä. Lisäksi viisi kilometriä ennen kotipihaa ketjut suttasivat reilun 40 kilometrin tuntivauhdissa aiheuttaen pientä panikointia. Onneksi siellä oli vain pinna mennyt pitkästä aikaa poikki ja pyörähtänyt pakan ympärille.

Perjantai-ilta meneekin kalustoa pestessä ja purkaessa. Katsotaan mistä ja mitä varaosaa olisi saatavilla ja pistetään pyörät nippuun viikonlopun aikana.

Tunnisteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.