Jarkko Tervonen

Teltta Pitkäjärvellä

Retki Rokuan vaaramaisemissa

Aiheet: Retkeily

Jalo tarkoitus oli tehdä yön yli retki kävelemällä Rokuan maastoissa. Tarkemmin Rokuan varsinaiselta Rokualta Pikku-Rokualle. Hiekkakankaat ovat helppo alusta kävellä pitkiäkin matkoja, jos vain kartanlukemisessa ei tule ongelmia.

Vaan eihän siinä niin käynyt. Tällä kertaa emme päässeet Rokualle kuin vasta klo 19 aikoihin illalla. Aloituspaikkamme oli metsäautotien päässä, joka olikin lukittu portilla. Kävelimme portilta tien päähän todetaksemme, että tien päässä on niin synkkä kuusimetsä ettemme lähde sen läpi pilkko pimeässä kulkemaan. Muutaman sadan metrin päässä olisi varmasti alkanut mäntykangas, mutta päätimme perääntyä takaisin autolle.

Seuraavaksi aloimme kehittelemään plan-b:tä. Yöpyminen jossain lähempänä Rokuan kylpylää tai sitten ajamme Rokuan eteläpuolelle etsimään leiriytymispaikkaa. Päätimme tässä vaiheessa oikaista kunnolla ja suunnata Pitkäjärven kodalle, minkä kohdalla oli kartassa telttapaikan kuva.

Tuikun valossa

Pitkäjärven parkkipaikalta matkaa kodalle oli vajaan kilometrin verran. Väsymys alkoi painamaan, kun autossa oli tottunut jo niin lämpimiin oloihin. Kävelimme kuitenkin kodalle ja pystytimme teltan lähelle järven rantaa. Iltapalaksi söimme vain leivät, oluen ja muutaman palan juustoa Elvis-viinin kanssa. Sitten oltiinkin valmiita nukkumaan.

Huomenta Rokua

Aamulla heräsimme seitsemän aikaan ja alkoi laiskottamaan eikä oikein metsässä tallusteleminen enää kiinnostanut. Olin luvannut mennä illaksi auttamaan vanhempia risusavotassa. Sama kai se on lähteä jo nyt heti aamusta puita kaatamaan ettei tarvitse sunnuntaina jatkaa.

Mukava pieni retki tämä kuitenkin oli. Aina ei tarvitse viettää tunteja metsässä vaan pelkkä nukkuminenkin riittää. Rokualla on kuljettu ja tullaan kulkemaan jatkossakin paljon.

Tunnisteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.