Jarkko Tervonen

Wandrer-kartta

Pyöräilyreittivinkkejä apuohjelmien avulla

Aiheet: Pyöräily

Pyöräilylenkit ja miksei myös juoksulenkit käyvät tylsäksi, jos samaa lenkkiä kiertää päivästä toiseen. Tai ainakin näin minulla. Lisäksi olen lukenut, että ihan treenin kannaltakin kannattaisi vaihdella reittejä, jotta ärsyke lihaksille sekä hapenotolle ei ole säännöllinen.

Aiemmin yritin etsiä mielenkiintoisia reittejä ja paikkoja maastokarttojen avulla sekä Stravan heatmap-ominaisuuksilla katsella missä muut kulkevat. Myös ruutujen kerääminen, eli tilehunting, Statshunters ja Veloviewer-palveluiden avulla on vienyt minut uusille reiteille. Tänä vuonna olen ottanut käyttöön Komootin reittien suunnitteluun ja Wandrer-palvelulla pidän kirjaa paikoista, joissa olen käynyt.

Wandrerin idea on, että pisteitä saa paikoista, joissa on käynyt. Tosin ainoastaan vain yhdesti. Suoritukset siirtyvät Wandreriin Stravan kautta. Tällä hetkellä vaihtoehtoina kulkutavoille on kulkeminen jalan tai pyörällä. Eli idea on yksinkertainen. Katso palvelusta tie tai polku, missä et ole ajanut, ja suuntaa pyöräsi sinne.

Wandrerissa maapallo on jaettu pienempiin alueisiin, joilla projektin etenemistä voi seurata. Etenemistä voi seurata maanosatasolta aina kaupunginosatason tarkkuudella. Joskin pienin taso vaihtelee alueittain eikä aina ole kovin tarkka. Mutta helpottaa, kun voi keskittyä ajamaan tietyn alueen kadut läpi ennen seuraavaan siirtymistä.

Komoot puolestaan on mukavan tuntuinen palvelu reittien suunnitteluun. Reittien suunnittelun lisäksi Komootissa on sosiaalisen median ominaisuuksia, mutta näihin en ole perehtynyt kovin paljoa. Komootissa parasta on se, että se osaa arpoa reittivaihtoehtoja kohtalaisen hyvin halutun etenemismuodon mukaan. Tällä hetkellä vaihtoehtoina on vaellus, juoksu, vuorivaellus sekä retki-, maasto-, maantie-, soratie- ja enduro-pyöräily.

Yllä oleva kuvaruutukaappaus on Komootin reitin suunnittelusta. Apuna reitin suunnittelun käytössä on Chromen Wandrer Map Overlay– ja Statshunters -selainlaajennokset, jotka lisäävät karttoihin kuljetut reitit sekä ruudut.

Tietysti näistä palveluista joutuu hieman maksamaan, jos haluaa kaikki ominaisuudet käyttöön. Itse olen kuitenkin saanut näistä niin paljon motivaatiota liikkumiseen, että hinta ei ole tuntunut isolta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.