
Hiihtokausi 2024-2025 käyntiin tammikuussa
Aiheet: Hiihto
Tänä vuonna lumisateet ovat kiertäneet Oulun seudun. Yleensä hiihtämään on päässyt viimeistään marras-joulukuun aikana, mutta tänä talvena piti hiihtokelejä odotella tammikuun viimeiseen päivään. Tottakai Sankivaarassa on ollut ensilumenlatu jo monta kuukautta, mutta en sinne jaksa lähteä. Myös Kempeleessä on voinut hiihtää pieniä pätkiä Köykkyrissä, mutta sinne siirtymiseen menee aikaa ja sen saman ajan voi käyttää lajeihin, jotka voi aloittaa suoraan kotiovelta. Kuten vaikka juoksemisen.
Perjantai tammikuun 31. päivä valkeni ja oli satanut raskasta nuoskalunta. Aamukahvia juodessa alkoi takapihan kentältä kuulumaan työkoneen ääntä ja kun sälekaihtimia raotti niin latukonehan se siellä pyöri ja teki tarhalaisille kentän ympäri latua. Tämä tarkoitti sitä, että myös oma kotilatuni on varmasti vähintään pohjustettu ellei jopa tehty latu-uria. Ruokatunnilla kävi selväksi, että hyvän näköinen latu-ura kulki Lettoon päin.
Töiden jälkeen poistin suksista säilytysvoiteet ja laitoin pikavoidetta pohjiin. Tämän jälkeen vaatteiden vaihdon jälkeen ladulle. Onhan se mukava päästä hiihtämään, mutta onhan tämä raskasta hommaa pitkän tauon jälkeen. Kädet eikä oikeastaan muukaan kroppa tahdo jaksaa antaa voimaa. Ehkä suksissakin on vikaa. Jos antaa vauhtia hiihdon helpottamiseksi niin sykkeet hakkaavat turhan korkealla. Tämä olisi tuttu tunne marraskuussa hiihtäessä, mutta ei näin tammi-helmikuun vaihteessa.
Seuraavana päivänä hiihto ei tuntunut juuri sen helpommalta vaikka ilma oli kohdillaan. Pitää vakavasti harkita millaiselle matkalle kolmen viikon päästä hiihdettävälle Pertin hiihdolle osallistuu. Tuskin pisimmällä matkalla minua nähdään.
Vastaa