Pyöräretki Ala-Penikalle
Aiheet: Harrastukset, Pyöräily
Kesän 2024 toinen pyöräretki suuntautui Simoon Ala-Penikoille. Olin kirjoittanut tätä retkeä koskevan kirjoituksen valmiiksi, mutta unohtanut julkaista sen. Tässäpä olisi tarinani pyörämatkasta Kuivaniemen Pankinnokan kautta Ala-Penikoille. Ajokilometrejä viikonloppulle tuli lähemmäksi 250 kilometriä.
Ensimmäinen päivä
Pyöräretki alkoi heti työpäivän jälkeen perjantaina, kun suuntasin valmiiksi pakatun pyöräni kohti Kuivaniemeä. Heti lähdettyäni huomasin, että saderintama on tulossa päälle etelän suunnasta. Päätin, että tänään pidetään yllä vauhtia ja yritetään pitää saderintama takana.
Piirtämäni reitti Kuivaniemelle kulki Oulun Taskilaan asti aika tavallisia pyöräreittejä pitkin, mutta Taskila – Herukka -välille olin piirtänyt mukaan vähän polkuja. Onneksi nämä polut olivat helposti ajettavia. Tämän jälkeen matka jatkui aika tavallisesti Haukiputaantietä myötäillen Iihin.
Iissä kävin J&S Burgerissa syömässä nopeasti pienen hampurilaisen ja jatkoin matkaa samantien. Iin jälkeen poikkesin taas reitille joka kulki lähempänä rantaa, joskaan rantaa ei koskaan näkynyt. Kantolantien alku oli päällystettyä, mutta tämän jälkeen riittikin kilometreittäin mukavaa soraa ajettavaksi. Muita kulkijoita tiellä ei ollut ja tätä reitillä hainkin. Nelostietä polkiessa tilanne olisii ollut aivan toinen.
Vähän ennen Olhavaa ajoin Merihelmeen asti nelostien piennarta pitkin. Muutamaa autoa lukuunottamatta autoilijat huomioivat pyöräilijän ja ohittivat etäältä. Jostain syystä käytännössä kaikki läheltä ohittajat olivat matkailuautolla liikenteessä.
Merihelmen kohdalta lähdin ajamaan vanhan tien pohjaa. Sitä olikin taas mukava ajella. Tätä tietä pitkin ajelin 90-luvun puolessa välissä veljen ja kaverini kanssa. Muistan tien varrelta pienen kyläkaupan, minkä valikoima oli nykymittapuulla aika suppea. Tarjolla oli vain grillimakkaraa, sipsejä, eskimopuikkoja sekä Lapin kulta -olutta.
Kuivaniemellä oli pakko käydä poikkeamassa Nelosparkissa ja ottaa vähän syötävää ja juotavaa. Olin ajanut ehkä hieman liian lujaa ja juonut ja syönyt hieman liian vähän. Juotavaa oli mennyt neljän tunnin ajoaikana noin kolme litraa ja energiana vain tuo pieni hampurilainen. Tämän jälkeen polkaisin Pankinnokkaan, minne vaimo oli saapunut jo aiemmin autolla. Emme viitsineet pystyttää telttaa hiekalle vaan päätimme nukkua yön farmariauton takakontissa vaikka lämpötila yöllä tuskin laskee alle 20 asteen.
Ensimmäisen päivän ajosuoritus oli 97,66 kilometriä ja liikkeellä olin 3 tuntia ja 58 minuuttia.
Toinen päivä
Toinen päivä lähti käyntiin ajamalla Nelosparkkiin aamupalalla. Tietysti Wandrerista oli katsottu reitti niin, että ei tarvitsisi samoja teitä ajella. Yllättäen yksi tie olikin umpikuja ja harvinaista kyllä tällä kertaa ei kiinnostanut lähteä sitä rämpimään vaikka se karttaan tieksi oli merkitty.
Aamupalan jälkeen lähdin ajelemaan kohti Simoa. Matka kulki Kuivaniemen uuden puolen kautta, joten pyöriskelin siellä vähän ja tutustuin taajamaan (lue: keräsin kilometrejä Wandreriin). Tämän jälkeen suuntasin Viinamäentielle, mitä pitkin ajelin kohti Halmekankaan tuulivoimapuistoa. Oli mukava tutustua näihin nykyaikaisiin puistoihin. Aiemmin olen käynyt katselemassa 90-luvulla rakennettuja voimaloita. Ovathan nämä uudet aivan toista luokkaa kooltaan ja myös onneksi hiljaisempia kuin edeltäjänsä.
Tuulivoimapuistoseikkailun jälkeen oltiinkin jo Simon keskustassa. Tämän jälkeen vuorossa olisi matka Pömiöön ilman kauppoja tai muita palveluja. Nälkä ei vielä ollut tullut, joten ajattelin ajella ympäri Simoa kunnes vatsa alkaisi kurnimaan. Simossa pyöriskelyä tulikin noin 20 kilometriä, kunnes päätin pistäytyä hakemassa ruokaa ja jälkkärijäätelön kaupasta. Samalla tuli hoidettua wc-hommat.
Seuraavaksi oli vuorossa oli tuulivoimapuisto tai kaksi, jotka sijaitsevat Simon pohjoispuolella. Vahingossa eksyin reitiltäni, kun ajattelin vain pienen lenkin poiketa suunnitelmastani. No eipä siinä mitään. Kilometrejä kertyi tuulivoimapuistoissa ja aikaakin oli, koska olin aikataulua reilusti edellä. Muutamille voimaloille oltiin tekemässä jotain huoltotoimenpiteitä. Ehkä joku sosiaalisempi ihminen olisi pyytänyt luvan kurkata tornin sisään ja kysellä tyhmiä laitoksista. No se jäi tekemättä ja ajelin platformeja platformien perään saadakseni reittejä Wandreriin sinisiksi.
Tarpeeksi ajettuani suuntasin tuulivoimapuistojen ulkoppuolelle ja kohti Pömiön kylää. Pömiössä ajelin parit metsäautotiet ja kävin vilkaisemassa Kurkiojaan tehtyjä ennallistamistöitä. Näiden reissujen jälkeen vaimo soittelikin jo, että on omilta menoiltaan päässyt vapaaksi. Päätimme, että ajamme auton vähän syrjempään lähelle Ala-Penikkaa ja teemme päivälliseksi mukana olleista retkimuonista jotain.
Iltaretki Ala-Penikalle
Päivällisen jälkeen oli suunnitelmissa nouseminen pyörillä Ala-Penikalle. Ala-Penikan lisäksi kiinnosti siellä olevat muinaisjäännökset sekä Struven ketjun piste. Tien nouseminen Ala-Penikalle meni tunkkaamiseksi ja maisemien ihailemiseksi. Laajat pirunpellot ympäröivät Ala-Penikalle nousevaa tietä.
Oli arvattavissa, että entisen tutka-aseman ympäristöön emme pääse tutustumaan vaikka aidassa olisi ollut ihmisen mentävä reikä. Suuntasimme kuitenkin pyörät kohti länsipuolella olevaa mastoa, jonka juurella Struven ketjun piste sijaitsee.
Harmiksemme sinnekin kulku oli estetty verkko- ja piikkilanka-aidoin. Emme kuitenkaan lannistuneet vaan lähdimme kiertämään alueen reunaa lähemmäksi karttaan merkittyä Struven ketjun pistettä ja kyllähän me siihen näköyhteys saatiin. Samalla pääsimme ihailemaan Kemiin päin avautuvaa maisemaa. Muutenkin Ala-Penikan laki on mielenkiintoista maastoa tälläiselle rantalakeuksilla asuvalle ihmiselle.
Louhikossa pyöräilykengillä kävely otti sen verran voimille, että päätimme jättää muinaisjäännösten tutkimisen seuraavaan kertaan. Sen verran upeat maisemat Ala-Penikalla on, että seuraavaa retkeä sinne ei varmaan tarvitse kauan aikaa odottaa.
Vastaa