Jarkko Tervonen

Macbook Airin näyttö ja näppäimistö

Somekanavien järjestely

Aiheet: Yleinen

Sosiaalisen median palvelut ovat menneet aivan sekaisin niistä hyvistä alkuajoista lähtien. Modernini sosiaalisen median käyttö on muuttunut aikojen saatosta ja samoin on muuttunut algoritmit, mitkä määrittelevät mitä media minulle tarjoilee.

Lue lisää

Tunnisteet:

Soutamassa Nilsiässä

Akkujen latausta

Aiheet: Yleinen

Tehtiin meidän mittapuulla extempore-reissu Nilsiään. Eli samalla viikolla tuumailtiin, että pidetäänpä perjantai etäpäivänä ja kurvataan Nilsiään jo torstai-iltana. Näin siellä voi viettää täyden viikonlopun perjantai-illasta sunnuntaihin asti. Mukaan läppäreiden ym. lisäksi otettiin mukaan tietysti virvelit, jotta voidaan ainakin yhden kerran käydä heittelemässä jonkun järven rannalla.

Lue lisää

Tunnisteet:

Varastontyhjennystä eli myynnissä tavaroita

Aiheet: Yleinen

Mitä enemmän tilaa varastointitilaa käytettävissä sitä helpommin turhaa tavaraa kertyy nurkkiin. Olen jo myynyt kiitettävästi viikon aikana näitä turhia tuotteita, mutta vielä on myytävänä. Tässä lista vielä myynnissä olevista tavaroista sekä linkit Tori.fi-palveluun.

Lue lisää

Tunnisteet:

Kirjoituskone

Pari aihetta jaettu omaksi blogiksi

Aiheet: Yleinen

Päätin jakaa muutaman aihealueen omaksi blogiksi. Oikeastaan tähän ei ole muuta syytä kuin tehdä näiden aiheiden seuraamisen helpommaksi.

Lue lisää

Tunnisteet:

Kempeleen Kiri vs. Helsingin Roihu

Pesäpalloa katselemassa

Aiheet: Yleinen

Käytiin hetken mielijohteesta katsomassa Kempeleen Kirin ja Helsingin Roihun välinen naisten superpesismatsi. Ennen sopupelikohua tuli seurattua paljon telkkarista pesäpalloa. Paikan päällä en ole kuitenkaan käynyt aiemmin katsomassa muita kuin yhden Oulun Lipon miesten kauden avauksen.

Lue lisää

Tunnisteet: