Jarkko Tervonen

Linnakankaan polut Magic Shinen valossa

Maastopyöräilyä Rokualla ja Kempeleessä

Aiheet: Pyöräily

Tiistaina ajeltiin Vaalaan ja tämä hurja tunnin ajomatka alkoi väsyttämään niin, että päätin skipata treenin. Menihän tuon mökin lämmittämiseen ja etenkin saunan lämmittämiseen jo jonkin aikaa. Ehkä parempi näin. Seuraavana päivän oli ohjelmassa etätöitä, mutta ajattelin käydä ruokatauolla ajelemassa Rokualla.

Rokualle oli tänä kesänä merkattu maastopyöräreitti, joka lähtee Rokua Healt & Spa:sta ja kiertää länsipuolella olevia järviä käyden aina Kirvesjärven ja Tulijärven välissä. Rokua Healt & Spa:sta etelään lähtee myös reitti Pitkäjärvelle. Reitiltä on pisto myös Pookivaaralle ja Syvyyden kaivon liepeille. Nämä molemmat paikat kannattaa käydä katsomassa.

Minä kuitenkin ajattelin ajella Pitkäjärven P-paikalle ja lähteä sieltä päin tutustumaan maastopyöräreitteihin. Ajelinkin sieltä reittiä pitkin Rokua Health & Spa:han ja takaisin oikaisten hieman paluumatkalla pururataa pitkin opastuskeskus Supan kohdalle. Pikku pakkasessa oli mukava ajella ja meno oli kuin kovalla neulaspolulla olisi ajellut. Näillä main polut ovat monesti pehmeää hiekkaa. Matkaa kertyi 23,8 kilometriä ja aikaa kului 1 tunti 38 minuuttia.

Illalla palattiin Kempeleen suunnalle ja eihän sitä voinut olla lähtemättä lenkille, kun ei ole aivan varmaa ehtiikö huomenna lenkkiä heittämään. Tällä kertaa melkein maastoa pitkin Sarkkirannasta Linnakankaalle, mistä sitten polkuja pitkin Köykkyriin. Köykkyrin rinteen testasin ensimmäistä kertaa 50t-järjestelmällä, mikä meni nätisti ylös vaikka polku oli liukas. Sieltä sitten jäähdytellen takaisin Sarkkirantaan ja sauna päällä 🙂

Tunnisteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.