Jarkko Tervonen

unainen rintamamiestalo

Vuosi 2019 ja suunnitelmia vuodelle 2020

Aiheet: Yleinen

Kulunut vuosi meni vauhdilla. Hyvä, että blogailut kävi edes mielessä. Muutaman kirjoituksen kirjoitin, mutta en tähän omaan blogiin. Vuosi oli kuormittava edellisiin vuosiin verrattuna omalta kohdalta, mutta varmasti muille ihan normaalia elämää 🙂

Pyöräilyharrastus jäi laiskuuttani vähälle ja juoksentelin ympäriinsä senkin edestä. Ei vain ole jaksanut tuunata pyöriä kuntoon edellisvuoden rälläyksistä. Tämän huomasi syksyn maastopyörätapahtumissa, joissa pyöräilykunto ei vaan riittänyt edellisvuosien tasolle. Loppuvuodesta aloin aktivoitumaan ja ostin kuntosalijäsenyyden sekä PT-tunteja ensi vuodelle. Tämän lisäksi aikainen talvi on mahdollistanut hiihtämisen jo marraskuun alusta asti.

Työpuolella tapahtui sen verran, että vaihdoin työpaikkaa oltuani 17 vuotta edellisessä firmassa. Hommat ovat selvempiä, mutta varsinkin keväällä huomasi, että omaa kuormaa tuostakin tulee ja kuntoilut jäi siihen helpoimpaan eli juoksemiseen.

Harrastuspuolella piti kesän 2019 olla kesä, jolloin Granada hitsataan kuntoon, mutta kun lomat paloi eikä palkatonta kehdannut pitää niin jäi sekin tekemättä. Ehkä ensi kesänä 🙂 Iltaisin tuli suunnattua mielummin kalastamaan kuin olisi lähtenyt makaamaan auton alle. Syksyllä ostin Korgin Volca-syntikkamoduuleita joita on tullut jonkun verran soiteltua. Se ei ollutkaan aivan yhtä rentoa kuin ajattelin, mutta rennomaksi muuttuu mitä enemmän oppii.

Mitäs sitten vuonna 2020 tai pikemminkin mitä ensi vuosikymmenellä? Musiikin tekeminen kiinnostaa samoin kuin vähille jäänyt valokuvaus. Myös jotain videokuvausta tekisi mieli harjoitella ja yhdistää tuo musiikin tekeminen kuvausharrastukseen. Retkillä ja kalassa pitäisi käydä enemmän kuin viime vuonna. Näihinkin voisi tuon valokuvaus- ja videoharrastuksen kivasti niputtaa. Toisaalta luonnossa on mukava vain olla ja nauttia hetkestä.

Noh, ei pidetä kiirettä tulevaisuuden kanssa. Nautitaan vielä päivä maaseudun rauhasta ja aletaan sitten katsomaan mitä sitä tulevaisuudessa tekisi.

Tunnisteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.