Jarkko Tervonen

Varessäikän edusta vappuna 2020

Pakollinen koronapäivitys

Aiheet: Yleinen

Rustataan muutamia mietteitä talteen tältä korona-ajalta. Omaan elämään tämä eristäytyminen ja ihmisten välttely ei ole mahdottomasti vaikuttanut. Työt siirtyivät etätöiksi aikaisessa vaiheessa. Aluksi vähän häiritsi se, että joutuu olemaan kotona eikä saa olla kotona, kuten aiemmin pitkiä etätyöpätkiä tehdessäni. Vaan siihenkin on tottunut hyvin.

Harrastuksista joukkuelajit ovat jääneet vuosien mittaan pois, joten ne ovat pysyneet ennallaan. Ainoastaan syksyllä aloittamat kuntosalit ovat supistuneet PT-treeneihin + kotiharjoitteisiin. Salilla näyttää olevan sen verran vähän käyttöä aamuisin, että voisi alkaa käydä siellä tekemässä liikkeet joihin kotona ei ole mahdollisuutta. Loput onnistuisi nopeasti kotona.

Tietysti massakuntoilutapahtumat ovat peruttu eli niitä ei ole tänä keväänä ollut. Tervahiihto taidettiin tosin perua lumenpuutteen vuoksi. Saapa nähdä mitä tapahtumia järjestetään tänä vuonna. Kovasti haluaisin ainakin Rokua MTB:n ajaa. Muuten kyllä viihdyn yksikseni luonnossa liikkuen.

Näistä luonnossa liikkumisista tänä korona aikana on vakiintunut pilkillä käynti. Pääasiassa Liminganlahdella. Viimeinen pilkkireissu tuli tehtyä viikko pääsiäisen jälkeen Hailuodon Ojakylänlahdella. Muutama kala joka kerralta taisi tulla kotiinviemisiksi. Isoin saalis oli yli kolmekiloa mitä avitti 660 gramman ahven.

Luontoharrastuksista pilkkimisen lisäksi on tullut seurattua lintujen elämää. Suurin osa lintulaudalta kotipihasta ja tietysti pilkkireissujen aikana. Pari kertaa on tullut asioikseen kierrettyä lähiseutuja lintujen perässä. Parhaimmillaan eri lajeja tuli tunnistettua kolmisen kymmentä paikan päällä ja kuvatarkistusten jälkeen tuli vielä kymmennen lisää.

Seuraavaksi pitää saada kanootin kuljetussysteemit valmiiksi, että pääsee kokeilemaan talvella ostamaani kanoottia ja avovesikalastusta.

Koitetaan kuitenkin pysyä terveenä kaiken pienen tekemisen lomassa ja odotellaan mitä suosituksia käyttäytymiseen seuraavat viikot tuovat.

Tunnisteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.