Jarkko Tervonen

Amerikkalaisia autoja rivissä nurmikentällä

Wheels Nationals Haparanda

Aiheet: Autot

Vaikka tämän vuoden Wheels Nationals Haparanda järjestettiin viime viikonloppuna, niin ajattelin kirjoittaa ajatukseni autotapahtumasta. Netissä tietoa ei juurikaan löydy.

Kyseessä on siis Wheels Magazinen järjestämän autotapahtumasarja. Ensimmäinen tapahtuma oli Uumajassa ja Haaparannan tapahtuma on järjestyksessää toinen tapahtuma. Tänä vuonna on tulossa vielä Stockholm Car Meet sekä Wheels Nationals Älvdalen.

Kyseessä on siis autoharrastajien tapahtuma, joka järjestetään Haaparannan puolella Torniojoen rannalla olevalla puistoalueella. Alue on laajentunut alkuajoista, mutta ilmeisesti laajentamisvaraa ei enää juurikaan ole. Ainakin Haaparannalla tapahtuma on kolmipäiväinen ja ensimmäisenä päivänä keskitytään eurooppalaisiin autoihin ja viikonloppu on varattu amerikkalaisille autoille.

Autoja tapahtuma-alueelle mahtuu runsaasti. Suurin osa autoista on päivän ajan ihasteltavana alueella, mutta jonkin verran vaihtuvuutta päivän aikana on. Yhteensä viikonlopun aikana on ihasteltavana yli tuhat autoa.

Tapahtuma-alueelle pääsee ajamaan harrasteajoneuvolla sisään tai ihan vain kävelemällä alueelle lipunmyyntipisteen kautta. Liput ovat maksaneet yleenäs noin 100 kruunu, mikä on aika tarkkaan 10 euroa eli ei juuri mitään näin hienosta tapahtumasta. Lipunmyynnissä käy käteinen tai kortti. Erillisiä parkkipaikkoja alueella ei ole tavallisilla autolla matkaaville, mutta parkkitilaa löytyy helposti 2-3 korttelin päästä katujen varsilta. Suurin osa alueesta on varattu autoille, mutta alueelta löytyy markkina-alue tavara- ja ruuanmyyntikojuineen sekä tarjoilualue ja esiintymislava.

Tapahtuma sopii kaikenikäisille ja suosittelenkin ottamaan mukaan viltin ja omaa evästä sekä juotavaa, jotta voi pysähtyä nurmikolle levähtämään ja nauttimaan tunnelmasta. Useana vuonna ilma on ollut niin helteinen, että riittävästä juomisesta huolehtiminen ei ole ollenkaan pahasta.

Ei muuta kuin ensi vuonna taas Haaparannalle.

Tunnisteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.