Jarkko Tervonen

Sadan lintulajin kuvausprojekti puolessa välissä

Aiheet: Luonto

Tänä vuonna, kuten useampana edellisenäkin vuotena, aloin kirjaamaan ylös havaitsemiani lintulajeja. Nykyään sadan lintulajin havaitseminen vuoden aikana on aika helppoa, mutta sadan lintulajin kuvaamisprojekti on monesti jäänyt kesken. Tänä vuonna tämäkin saattaisi mennä maaliin. Nyt olen puolen välin paremmalla puolella. Tämän on mahdollistanut se, että välilevyn pullistuman johdosta en ole päässyt harrastamaan aikaa vieviä kestävyyslajeja samaan malliin kuin ennen.

Teerien soidinkamppailu

Pari viimeistä viikkoa on ollut havainnoinnin ja kuvaamisen kannalta antoisia. Olen haaveillut pääseväni kuvaamaan teeriä soitimella. Pari viikkoa sitten Vaalan reissulla useammilla pelloilla oli urosteerien uhittelut käynnissä. Naaraita ei havaittu, mutta mukavaa näitäkin oli katsella.

 Laulujoutsen kävelemässä polulla

Kotona kuvausreissulla vastaan tuli pusikoissa kulkiessa laulujoutsen, joka käveli ojan toisella puolella polkua pitkin. Tämä oli harvinainen näky. Lintu ei näyttänyt kovin energiseltä, mutta ei nyt kuitenkaan mitenkään sairaalta.

Kurki pellolla

Pari viikkoa sitten kävimme Jyväskylässä. Emme tietenkään ajaneet Jyväskylään suorinta reittiä eli nelostietä, vaan kuljimme jonkun matkaa rannikkoa pitkin etelään. Sannanlahden lintutornilla käydessämme paikalla oli paljon sorsalintuja. Taveja näimme ja kuulemma jouhisorsiakin oli satoja. Merikylän kohdilla piti pysähtyä kuvaamaan kurkea, kun etäisyys ja valo sattui olemaan sopiva.

Merimetsoja aallonmurtajalla

Sannanlahdelta ajelimme Varesäikkään, missä olimme yötä. Varesäikän aallonmurtajalle oli asettunut lokkien lisäksi merimetsot, jotka hakivat ahkerasti pesänrakennusmateriaalia rannasta.

Västäräkki

Välillä on tullut kuvattua pienempiä tavanomaisia lintuja. Näitä pitäisi kuvata enemmän varsinkin, jos valoa löytyy. Tästä esimerkkinä kotikulmilla kuvattu västäräkki.

Varpunen

Tai appivanhempien pihapiirissä lennelleet varpuset sekä pikkuvarpuset.

Pikkuvarpunen

Lintulajeja taitaa olla nyt kasassa ainakin 55 kappaletta. Ehkä pitäisi tehdä tarkistuslaskenta. En yllättyisi vaikka kuusikymmentä lintulajia olisi jo rikki.

Tunnisteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjoittaja eli Jarkko Tervonen on Webin monitoimimies, musiikin kuuntelija, pyöräilijä, retkeilijä, frisbeegolffaaja ja paljon muuta.