Sadan lintulajin kuvausprojekti puolessa välissä
Tänä vuonna, kuten useampana edellisenäkin vuotena, aloin kirjaamaan ylös havaitsemiani lintulajeja. Nykyään sadan lintulajin havaitseminen vuoden aikana on aika helppoa, mutta sadan lintulajin kuvaamisprojekti on monesti jäänyt kesken. Tänä vuonna tämäkin saattaisi mennä maaliin. Nyt olen puolen välin paremmalla puolella. Tämän on mahdollistanut se, että välilevyn pullistuman johdosta en ole päässyt harrastamaan aikaa vieviä kestävyyslajeja…
Lue lisää
Tunnisteet: linnutluontovalokuvaus
Tammikuun 2026 pihabongaus
Tänään oli minun vuoroni hoitaa BirdLifen joka tammikuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävän pihabongauksen suorittaminen meidän pihalla. Idea on siis laskea pihapiirin linnut ja lintulajit tunnin ajalta. Tällä kertaa valitsin ajaksi kello 11-12, jotka sopivat parhaiten omiin aikatauluihini. Olen jo aiemmin huomannut, että tällöin linnut lähtevät ruokalevolle ja palaavat iltapäivällä ennen hämärän tuloa. Siltä vaikutti tänäänkin. Pakkasta…
Lue lisää
Tunnisteet: bongauslinnutvalokuvaus