Jarkko Tervonen

Pikkuvarpuset oksalla

Vuodenvaihteen kuulumisia v. 2020-2021

Aiheet: Yleinen

Vuosi 2020 meni vauhdilla ohi. Myös minä monen muun tapaan tein töitä pääsääntöisesti etänä kotoa käsin. Kodin ja työpaikan välisten matkojen poistuminen lisäsi vapaa-aikaa ja ehkä siitä syystä tuntui, että vuonna 2020 ehti tekemään vähän vaikka mitä.

Lue lisää

Tunnisteet:

Varessäikän edusta vappuna 2020

Pakollinen koronapäivitys

Aiheet: Yleinen

Rustataan muutamia mietteitä talteen tältä korona-ajalta. Omaan elämään tämä eristäytyminen ja ihmisten välttely ei ole mahdottomasti vaikuttanut. Työt siirtyivät etätöiksi aikaisessa vaiheessa. Aluksi vähän häiritsi se, että joutuu olemaan kotona eikä saa olla kotona, kuten aiemmin pitkiä etätyöpätkiä tehdessäni. Vaan siihenkin on tottunut hyvin.

Lue lisää

Tunnisteet:

unainen rintamamiestalo

Vuosi 2019 ja suunnitelmia vuodelle 2020

Aiheet: Yleinen

Kulunut vuosi meni vauhdilla. Hyvä, että blogailut kävi edes mielessä. Muutaman kirjoituksen kirjoitin, mutta en tähän omaan blogiin. Vuosi oli kuormittava edellisiin vuosiin verrattuna omalta kohdalta, mutta varmasti muille ihan normaalia elämää 🙂

Lue lisää

Tunnisteet:

Cube Cross Race Pro 2012 -ohjaustanko

Pyöräilyblogin uudelleen lämmittely

Aiheet: Pyöräily

Hei! Tervetuloa uudelleen avattuun Pyöräilijä.com-blogiin. Minun nimeni on Jarkko Tervonen ja olen matkannut auringon ympäri kohta neljäkymmentä kertaa. Olen viimeiset 5-8 vuotta harrastanut kesäisin pyöräilyä vaikkakin fiilispohjalla ilman todellisia päämääriä. Viime vuonna osallistuin ensimmäistä kertaa maastopyöräilykisaan ja siitä lähtien kiinnostus pyörällä kilpailemiseen on noussut viikko viikolta. Tämän vuoden Rokua MTB:n jälkeen mielessä on alkanut pyörimään ajatus siitä, että jos alkaisi suunnitelmallisesti panostamaan kunnon kohottamiseen.

Lue lisää

Tunnisteet:

Kirjoituskone

Pari aihetta jaettu omaksi blogiksi

Aiheet: Yleinen

Päätin jakaa muutaman aihealueen omaksi blogiksi. Oikeastaan tähän ei ole muuta syytä kuin tehdä näiden aiheiden seuraamisen helpommaksi.

Lue lisää

Tunnisteet: